Helsingin keskustakirjasto Oodi täyttää 5. joulukuuta vuoden. 5.12.2018 avatun Oodin ensimmäinen vuosi on ollut menestys, sillä käyntimääräarviot on ylitetty jo reippaasti. Oodi on myös vuoden aikana palkittu useilla erilaisilla palkinnoilla ja positiivista yleisöpalautetta on saatu paljon.

”Alkuperäinen käyntimäärätavoitteemme oli 2,5 miljoonaa käyntiä vuodessa, mutta tänä vuonna saavutetaan 3 miljoonaa käyntiä. Tämän vuoden puolella käyntejä on kertynyt jo 2 877 560. Kolme miljoonaa käyntiä tulee täyteen melko todennäköisesti juuri syntymäpäivän tienoilla. Uusia kirjastokortteja on Oodissa tehty todella vilkkaasti, lokakuun loppuun mennessä jo 18 400 kappaletta. Oodista on lainattu tänä vuonna yli puoli miljoonaa nidettä. Uusinnat mukaan lukien lainoja kertyy yli miljoona”, sanoo Oodin johtaja Anna-Maria Soininvaara.

Asiakkaat ovat ottaneet Oodin hyvin vastaan ja valtaosa asiakaspalautteesta on hyvin positiivista. Asiakkaat ovat ihastelleet muun muassa kaunista arkkitehtuuria, monipuolisia palveluja, jokapäiväisiä yllätyksiä ja tekemisen mahdollisuuksia. Negatiivisempaa palautetta ovat saaneet sukupuolineutraalit WC-tilat, CD-levyjen puute ja ajoittainen melu.

”Sukupuolineutraalit WC-tilat säilytetään, sillä tämä periaate toteuttaa yhdenvertaisuuden arvoamme ja helpottaa muun muassa lasten ja vanhempien asiointia vessoissa. Ajoittaista melua valitettavasti syntyy sillä noin 10 000 päivittäisestä kävijästä lähtee myös ääntä. Rakennuksen puutteista on tullut jonkun verran palautetta ja takuutyöt ovat käynnissä. Oodin eteläpäädyn ovi osoittautui heti liian ahtaaksi ja vuoden loppuun mennessä saammekin uuden ja paremmin vetävän oven”, Soininvaara kertoo.

1-vuotisjuhlat 5. joulukuuta

Oodissa vietetään 1-vuotisjuhlia torstaina 5. joulukuuta. Kaikki Oodin toimijat eli Helsingin kaupunginkirjasto, EU@Oodi, Brygga, Helsinki-info, Fazer Food & Co, Kino Regina ja Leikkipuisto Loru järjestävät juhlapäivänä ohjelmaa. Erilaisia tapahtumia on luvassa aamusta iltaan.

Vuoden nuori lausuja Miiko Toiviainen lausuu Henriikka Tavin Oodille laatiman juhlarunon kello 16.30 alkaen kolmannen kerroksen kirjataivaassa. EU@Oodi jakaa kello 12 alkaen tuhannelle ensimmäiselle glögiä. Luvassa on myös musiikkiesityksiä ja erilaisia työpajoja kaikenikäisille. Tarkka ohjelma on luettavissa Oodin verkkosivuilla www.oodihelsinki.fi.

Palkintoja ja ehdokkuuksia

Oodi on saanut useita palkintoja ja palkintoehdokkuuksia ensimmäisen aukiolovuotensa aikana. Näistä tärkeimpänä mainittakoon valinta maailman parhaaksi uudeksi yleiseksi kirjastoksi IFLAn (The International Federation of Library Associations and Institutions) kirjastoalan maailmankongressissa Ateenassa elokuussa. Oodilla on ollut suuri merkitys myös siihen, että Helsinki valittiin Kuntaliiton järjestämässä kilpailussa Vuoden kirjastokunnaksi 2019.

Myös Oodin rakentamista on palkittu, sillä Vuoden Teräsrakenne 2018 -kilpailun voitto napsahti niin ikään Oodille. Kesäkuussa Oodi sai kansainvälisen AZ-Awardin yleisöpalkinnon. Se palkittiin yli 1 000 neliömetrin rakennusten sarjassa parhaan rakennuksen palkinnolla. European Steel Design Award -palkinnon Oodi sai lokakuussa. Ilta-Sanomien lukijat valitsivat elokuussa Oodin Suomen kauneimmaksi rakennukseksi. Oodi oli ehdolla vuoden 2019 Arkkitehtuurin Finlandia -palkinnon saajaksi. Oodi on myös ehdolla vuoden 2019 Puupalkinnon saajaksi. Voittaja julkistetaan Puupäivässä Helsingin Messukeskuksessa 28.11.

Oodiin suunnitellut taidematot voittivat Hopeahuippu-palkinnon Vuoden huiput 2019 -kilpailussa. Lokakuussa Oodi palkittiin Suomen Parhaasta Asiakasteosta 2019. Oodi vei voiton kirjaston konseptin kokonaisvaltaisena uudistajana, kiireettömänä kohtaamispaikkana sekä monipuolisia palveluja tarjoavana, elämyksellisenä ympäristönä arjen erilaisille tekemisille. Elokuussa Oodi pääsi mukaan TIME Magazinen World's Greatest Places -listalle. Lisäksi Oodi oli ehdokkaana British Guild of Travel Writers’ International Tourism Awards 2019 -kilpailun Eurooppa-kategoriassa.

Oodi on lisännyt kiinnostusta kirjastoihin

“Oodi on lisännyt kiinnostusta kirjastoihin koko Helsingissä jopa enemmän kuin osasimme odottaa. Oodin siivittämänä muissa Helsingin kaupunginkirjaston kirjastoissa käyntimäärät ovat kasvaneet yhdellä prosentilla. Tämä on myönteinen yllätys, koska olimme ennakoineet keskimäärin 5 % käyntimäärän laskua muissa kirjastoissa. Ihmiset ovat äänestäneet jaloillaan kirjastojen puolesta, löytäneet kaikkien kirjastojen uudistuvat palvelut ja osoittaneet, että lähikirjastot ovat tärkeitä heidän arjessaan. Sama trendi on näkyvissä monissa muissakin Suomen kaupungeissa”, sanoo Helsingin kirjastopalvelujen johtaja Katri Vänttinen.

Ensi vuosi tuo Oodiin uusia palveluja muun muassa toisen kerroksen studiotiloihin ja Kaupunkiverstaalle sekä paljon erilaisia tapahtumia. Palveluja parannetaan edelleen yhdessä asiakkaiden kanssa. Palautetta ja ideoita kootaan mm. 1-vuotispäivänä Oodin aulassa. Yhteistyötä eri Oodin toimijoiden välillä tiivistetään yhä enemmän ja näin saadaan tehtyä entistäkin monipuolisempia ja kiinnostavampia tapahtumia. Asiakkailta toivotaan myös kommentteja ja ideoita tapahtumien suunnitteluun.

Lue lisää

Keskustakirjasto Oodi