HSY:n tekemän vuosittaisen päästölaskennan mukaan liikenteen päästöt Helsingissä pienenivät vuonna 2019 edellisvuoteen verrattuna 2 prosenttia ja kulutussähkön käytön päästöt 6 prosenttia. Kaukolämmön päästöt kasvoivat 5 prosenttia. Kasvihuonekaasujen kokonaispäästömäärä Helsingissä vuonna 2019 kasvoi 2 prosentilla edellisvuoteen verrattuna.


HSY:n tekemän vuosittaisen päästölaskennan mukaan liikenteen päästöt Helsingissä pienenivät vuonna 2019 edellisvuoteen verrattuna 2 prosenttia ja kulutussähkön käytön päästöt 6 prosenttia. Kaukolämmön päästöt kasvoivat 5 prosenttia. Kasvihuonekaasujen kokonaispäästömäärä Helsingissä vuonna 2019 kasvoi 2 prosentilla edellisvuoteen verrattuna.

Kaukolämmön tuotannon kehittymisellä on keskeinen rooli Helsingin päästötavoitteiden saavuttamisessa. Vuonna 2019 kaukolämmön kulutuksen päästöt olivat noin 52 prosenttia Helsingin kaupunkialueen kokonaispäästöistä. Kaukolämmön kulutusmäärän ohella päästöjen määrään vaikuttavat tuotannossa käytetyt polttoaineet. Uusiutuvien energialähteiden osuus Helsingissä nousi hieman edellisvuodesta, ja on nyt hieman alle 14 prosenttia kaukolämmön polttoaineista. Myös kivihiilen osuus kaukolämmössä kuitenkin lisääntyi vuodesta 2018, minkä vuoksi myös kaukolämmön laskennalliset päästöt Helsingissä kasvoivat.

”Päästökehityksestä on nähtävissä, että ison mittakaavan määrätietoisia tekoja ilmastokriisin vastaisessa taistelussa tarvitaan. Hiilineutraaliustavoitteen saavuttamiseksi tarvitaan entistä riuskempaa otetta ja Helsinki jatkaa vahvaa ilmastotyötään. Suurimman vaikutuksen saamme aikaan korvaamalla kivihiilen kestävillä vaihtoehdoilla, mitä tavoittelemmekin paraikaa käynnissä olevalla Helsinki Energy Challenge -haastekilpailulla”, sanoo Helsingin pormestari Jan Vapaavuori.

Helsingin tavoitteena on olla hiilineutraali vuonna 2035. Helsinki avasi 27. helmikuuta kansainvälisen Helsinki Energy Challenge -haastekilpailun, jolla haetaan ratkaisuja kaupungin lämmittämiseen kestävällä tavalla ilman kivihiiltä ja mahdollisimman vähällä biomassalla.

”Kaukolämmön päästöihin vaikutetaan myös kaukolämmön kulutusta hillitsemällä. Kaupunki on sitoutunut parantamaan oman kiinteistökantansa energiatehokkuutta. Kaupungin omat toimet eivät kuitenkaan riitä, ilmastotyöhön tarvitaan mukaan myös muut kiinteistöalan toimijat ja yksityiset taloyhtiöt”, sanoo Vapaavuori.

Kaupungilla on tiukat vaatimukset oman rakennuskantansa energiatehokkuudelle: kaikki uudet toimitilat ja muut kaupungin hallitsemat rakennukset rakennetaan erittäin energiatehokkaasti. Lisäksi peruskorjauksissa parannetaan aina tavoitteellisesti rakennusten energiatehokkuutta. Kaupungin oman kiinteistökannan energiankulutusta koskevat isot päätökset näkyvät päästömäärissä kuitenkin vasta viiveellä. Helsinki valmistelee Energiarenessanssi-ohjelmaa, jonka tavoitteena on merkittävästi nopeuttaa myös yksityisen rakennuskannan energiatehokkuusremontteja.

Liikenteen päästöihin Helsingissä vaikutetaan muun muassa suurella investoinnilla raideliikenteeseen (Raide-Jokeri) ja pyöräilyinfrastruktuuria parantamalla.

Kaukolämmön päästöjen lisäksi kasvoivat myös teollisuuden ja työkoneiden päästöt sekä jätteenkäsittelyn päästöt.

Kokonaispäästöjen määrä on laskenut Helsingissä 26 prosenttia vuodesta 1990 vuoteen 2019. Kokonaispäästöt asukasta kohden ovat laskeneet Helsingissä 44 prosenttia vuodesta 1990 vuoteen 2019.

Helsingin kaupungin päästöseuranta perustuu HSY:n vuosittain julkaisemaan Pääkaupunkiseudun kasvihuonekaasupäästöt -tilaston lukuihin ja laskentamenetelmään. Vuosittainen samalla laskentamenetelmällä tuotettava tilastointi mahdollistaa päästötietojen vertailtavuuden.


Helsingin ilmastovahti


Ajankohtaista

Helsinki mukana isännöimässä maailman ensimmäistä pelimaailman huipputeknologiaa hyödyntävää virtuaalikonferenssia

Helsingin ja Tallinnan kaupungit isännöivät kolmatta World Summit on Digital Built Envi...

Ilmastokysymys voitetaan tai hävitään kaupungeissa – Helsinki etsi ja esitti ratkaisuja Ilmastokorkeakoulussa

Ilmaston tulevaisuus ratkaistaan kaupungeissa. Sanoma oli harvinaisen selvä kaupungin j...

Helsinki mukana valtion ja kaupunkien sopimuksessa työmaiden päästöjen vähentämiseksi

Ympäristöministeriö, Senaatti-kiinteistöt sekä Helsingin, Espoon, Turun ja Vantaan kaup...

Hävikkiviikolla Palvelukeskus Helsingin kouluravintoloissa seurataan lautashävikkiä

Tänään käynnistyy vuotuinen Kuluttajan järjestämä hävikkiviikko, jota vietetään 7. – 13...