Puukerrostalot yleistyvät Helsingissä, mutta vielä on kehittämistä. Helsinki aikoo olla hiilineutraali vuoteen 2035 mennessä ja puurakentaminen on osa keinoista, joilla tavoitteeseen päästään.

”Puu on materiaalina hiiltä sitova, ja koska Helsingin tavoitteena on olla hiilineutraali vuonna 2035, on selvää, että puurakentaminen on osa tätä tavoitetta”, toteaa apulaispormestari AnniSinnemäki.

Helsinki haluaakin edistää puurakentamista monin eri tavoin.

”Itse ajattelen, että meidän kannattaa harkita selvän prosentuaalisen tavoitteen asettamista puukerrostaloille ja puurakentamiselle, kun Helsingin rakentamista ja maankäyttöä seuraavan kerran linjataan.”

Sinnemäki muistuttaa, että rakennusten energiatehokkuusvaatimukset kiristyvät. Helsinki käyttää tiukempaa normia kuin valtakunnallisesti on voimassa. Kun käytön aikainen energia vähenee, materiaalin rooli korostuu.

Tulevina vuosina tuplasti puukerrostaloja

Puukerrostalot yleistyvät Helsingissä, ja puurakentaminen on mukana myös kaupungin Kehittyvä kerrostalo -ohjelmassa.

Kaupungin omassa asuntotuotannossa puu on ollut mukana 1990-luvulta saakka. Vielä tuolloin puurakentaminen oli melko vähäistä, sillä markkinoilla ei ollut järjestelmätoimittajia ja kerrostalot tehtiin pitkästä tavarasta.

Asuntotuotantopäällikkö Seidi Kivisyrjä kaupungilta kertoo, että sittemmin markkinoille on tullut alan osaajia mutta kehittämistä on edelleen. Ollaan vielä kaukana siitä, että puukerrostalot olisivat kaupunkikuvassa tavanomaisia.

”Tulevina vuosina meille on omana tuotantona tulossa tuplasti enemmän puukerrostaloja kuin mitä tähän mennessä on tehty yhteensä.”

Tähän mennessä näitä on rakennettu 450 asunnon verran, toisin sanoen lähivuosina on tulossa puukerrostaloihin noin 900 uutta asuntoa lisää.

Lue koko juttu Uutta Helsinkiä -sivustolla

 

Teksti: Kirsi Riipinen
Kuva: Anders Portman