Kaupunki käynnisti heinäkuussa liikkumishaasteen, jonka tavoitteena oli saada vuoden loppuun mennessä kasaan maapallon ympärysmitan verran kierroksia Töölönlahdella. Kierrosten tavoitemääräksi asetettu 40 000 kilometriä tulikin täyteen jo tällä viikolla. Tämä merkitsee sitä, että Helsingin kaupunki lahjoittaa 50 000 euroa Itämeren suojeluun muovijätteeltä.

Lahjoitus kohdistetaan Helsingin ja Turun kaupunkien luotsaamalle Itämerihaasteelle. Rahoituksella tuetaan innovaatioita, jotka vähentävät muoviroskan määrää Itämeren meriympäristössä, saaristossa ja rannikolla.

Tuhannet ihmiset innostuivat kiertämään Töölönlahden ympäri. Tavoitteen täyttymistä ja kuljettua matkaa juhlitaan yhdessä Töölönlahdella joulukuussa. 

"On ollut mahtavaa seurata, kuinka sekä yksittäiset liikkujat että kaveri- ja työporukat ovat innostuneet kiertämään Töölönlahtea yhteisen tavoitteen hyväksi. Myös koululaisryhmät ovat olleet ahkerasti mukana kilometrien kerryttämisessä. Kiitokset kaikille liikkujille – te teitte sen!" iloitsevat Helsinki-kontilla liikkujia opastaneet tuottajat Harri Pulliainen ja Marta Tiainen.

Kotiinpaluujuhlat keskiviikkona 4. joulukuuta

Maailmanympärimatkaajien kotiinpaluuta juhlitaan Töölönlahden etelärannalla, Helsinki-kontilla keskiviikkona 4. joulukuuta kello 17-18. Vielä viimeiselle kierrokselle Töölönlahden ympäri  lähdetään yhdessä. Yhteisen kierroksen jälkeen matkan päättymistä juhlitaan glögillä ja laululla.

Kotiinpaluujuhlien jälkeen sammutetaan myös matkakilometrejä mitanneet laskurit Töölönlahden rannalla.

Juhliin ovat kaikki tervetulleita! Tarkempi ohjelma julkaistaan myöhemmin nettisivulla: maailmanympärysmatka.fi.

Maailmanympärysmatka Töölönlahdella on osa Helsingin kaupungin virallista ohjelmaa Suomen EU-puheenjohtajakaudella. Helsingin kaupunki ei ole antanut EU-puheenjohtajakauden kokousvieraille lahjoja, vaan on päättänyt kohdentaa aineettoman lahjansa merensuojeluun.

Lue lisää

maailmanympärysmatka.fi

Ajankohtaista

Nyt etsitään pyöräliikenteen talviagentteja

Pyöräiletkö läpi talven ja poljet säännöllisesti tehostetun talvihoidon reiteillä ja pä...

Sähköbussiliikenne kasvussa – latausverkostoa laajennetaan

Sähköbussien määrä kasvaa lähivuosina Helsingin seudulla nopeasti. Helsingin seudun lii...

Viisi uutta vähävaraisille tarkoitettujen maskien jakelupistettä avautumassa

Vähävaraisille kohdennettujen kasvomaskien jakelu jatkuu Helsingissä. Kankaisia maskeja...

Maahanmuuttajanuorten Helsinki -hanke on luonut töitä ja opiskeluedellytyksiä tuhansille nuorille - toimintamallit saavat jatkoa

Vuonna 2016 startannut Maahanmuuttajanuorten Helsinki -hanke on luonut neljän uuden toi...