Kesäpäivä Töölönlahdella avaa Suomen EU-puheenjohtajakauden

Kaiken kansan puistojuhlat Töölönlahden puistossa ja Kansalaistorilla avaavat Suomen EU-puheenjohtajakauden 8. heinäkuuta. Juhlan ohjelmatarjonta on runsas ja sen kantavana ajatuksena on kestävyys. Avajaisjuhla on myös lähtölaukaus Töölönlahden liikkumistempaukselle, jossa liikutaan yhdessä maailman ympäri Itämeren hyväksi.

Juhlavaan kesäpäivään heräillään Töölönlahden puistossa aamuyhdeksältä elävän musiikin tahdittamalla aamujumpalla. Syke nousee hiljalleen kohti kesäfestivaalin virallista avausta klo 13, jolloin pääministeri Antti Rinne ja Helsingin pormestari Jan Vapaavuori potkaisevat juhlat käyntiin yhdessä Helsinki Cupin lasten kanssa. Lue lisää »

Helsinki maailman aktiivisimpia robottibussien testikaupunkeja

Helsinki on testannut robottibusseja määrätietoisesti jo vuodesta 2016. Kokeilut ovat kehittyneet ja laajentuneet vuosi vuodelta. Tänä vuonna itseajavan bussin kyytiin pääsee Kalasatamassa sekä ennätyspitkällä 2,5 km reitillä Vuosaaressa.

Helsingin tavoitteena on olla hiilineutraali 2035 mennessä ja liikkumisella sekä liikenteellä on tärkeä rooli tavoitteen toteutumisessa. Lue lisää »

Helsinki esittelee EU-puheenjohtajakaudella kestävän kaupunkikehityksen ratkaisuja

Tänään alkava Suomen EU-puheenjohtajakausi tuo paljon kansainvälistä näkyvyyttä Helsingille. Kaupunkiin tulevat kokousvieraat pääsevät kokemaan Helsingin kestäviä arjen ratkaisuja. Lisäksi vieraita kutsutaan nauttimaan Töölönlahden alueen elämyksistä.

- Helsinki on kestävän kaupunkikehityksen eurooppalainen edelläkävijä ja haluamme myös EU-puheenjohtajakaudella tuoda esiin ratkaisuja, jotka eivät ole vain ympäristöystävällisiä ja energiatehokkaita, vaan rakentuvat myös asukkaiden hyvinvoinnista, tasa-arvosta ja hyvästä arjesta, painottaa pormestari Jan Vapaavuori. - Maailman toimivin kaupunki tarjoaa EU-kokouksille ja kokousvierai... Lue lisää »

Helsinki mukaan Bloombergin uutta digitaalisuutta kehittävään ohjelmaan

Helsinki osallistuu yhdysvaltalaisen Bloomberg Philanthropies -säätiön aloittamaan laajaan digitaalisia innovaatiota koskevaan ohjelmaan. Hankkeen tavoitteena on nopeuttaa digitalisaation hyödyntämistä tärkeiden palvelujen parantamiseksi. 

Uutistoimisto Bloombergin perustaja ja New Yorkin entinen pormestari Michael R. Bloomberg julkaisi Euroopan pääkaupungeille suunnatun New Digital Innovation Project for European Cities -hankkeen myöhään eilen illalla Lontoossa.  Lue lisää »

Valitse vastuullisemmin -palvelu auttaa pienentämään hiilijalanjälkeä

Ilmastonmuutos on yksi keskeisimpiä elämänlaatuun vaikuttavia globaaleja muutosvoimia. Helsingissä tavoitteeksi on asetettu 60 prosentin päästövähennykset vuodelle 2030 ja hiilineutraalisuus vuoteen 2035 mennessä. Tähän tarvitaan sekä isoja rakenteellisia muutoksia että arjen tekoja.

Helsingin kaupunkimarkkinointisivusto MyHelsinki.fi:ssä avattu Valitse vastuullisemmin -palvelu auttaa valitsemaan kestävämpiä tapoja elää ja viihtyä Helsingissä. Se siivilöi MyHelsinki.fin sisällöstä vastuullisempia palveluja, kuten ravintoloita, liikkeitä, käyntikohteita, tapahtumia ja majoitusvaihtoehtoja. Nyt julkaistu versio on palvelun pilotti, joka sisältää rajatun määrän toimi... Lue lisää »

Helsinki-Uusimaa on EU:n innovatiivisin alue

Helsinki-Uusimaa nousi Euroopan unionin kärkeen tänään ilmestyneessä eurooppalaisten maiden ja alueiden innovaatioympäristöjen toimintakykyä vertailevassa julkaisussa. Tulos on mittaushistorian paras Helsinki-Uudenmaan alueelle, jonka viimevuotinen sijoitus oli viides.

Euroopan komission tuottama Regional Innovation Scoreboard (RIS) -vertailu julkaistaan kahden vuoden välein. Vuoden 2019 vertailussa oli mukana yhteensä 238 aluetta eri puolilta Eurooppaa. Alueista viisi oli suomalaisia: Helsinki-Uusimaa, Etelä-Suomi, Länsi-Suomi, Pohjois- ja Itä-Suomi sekä Ahvenanmaa. Helsinki-Uudenmaan perässä EU-alueista toisena oli Tukholman lääni ja kolmantena H... Lue lisää »

Helsingin kestävän kehityksen raportti YK:lle on valmistunut

Helsinki haluaa olla globaalin vastuun paikallisen toteuttamisen edelläkävijä ja päätti syyskuussa 2018 sitoutua vapaaehtoiseen kestävän kehityksen tavoitteiden toimeenpanoraportointiin YK:lle, New Yorkin jälkeen toisena kaupunkina maailmassa ja ensimmäisenä eurooppalaisena kaupunkina. 

YK:lle heinäkuussa luovutettava raportti Agendasta teoiksi – YK:n kestävän kehityksen tavoitteiden toteutuminen Helsingissä 2019 on valmistunut. Lue lisää »

Helsinki avaa Suomen EU-puheenjohtajakauden kesäjuhlalla Töölönlahdella

Helsinki on Suomen EU-puheenjohtajakauden päänäyttämö heinäkuusta joulukuuhun 2019.
Suomessa järjestettävät kokoukset pidetään pääosin Finlandia-talolla. Puheenjohtajuuden avausta juhlitaan 8. heinäkuuta kaikille avoimessa kesätapahtumassa Kansalaistorilla ja Töölönlahden puistossa. Avajaisissa voi kokea suomalaisen kesäpäivän parhaimmillaan.

- Helsinki toivottaa vieraat tervetulleiksi maailman toimivimpaan metropoliin, jossa Finlandia-talon takapihalta aukeaa luontokeidas ja käveltävä keskusta. Helsingissä on helppo kokea omatoimisesti arjen kestäviä ratkaisuja, toteaa pormestari Jan Vapaavuori. Lue lisää »

Ajankohtaista

Helsinki mukana isännöimässä maailman ensimmäistä pelimaailman huipputeknologiaa hyödyntävää virtuaalikonferenssia

Helsingin ja Tallinnan kaupungit isännöivät kolmatta World Summit on Digital Built Envi...

Ilmastokysymys voitetaan tai hävitään kaupungeissa – Helsinki etsi ja esitti ratkaisuja Ilmastokorkeakoulussa

Ilmaston tulevaisuus ratkaistaan kaupungeissa. Sanoma oli harvinaisen selvä kaupungin j...

Helsinki mukana valtion ja kaupunkien sopimuksessa työmaiden päästöjen vähentämiseksi

Ympäristöministeriö, Senaatti-kiinteistöt sekä Helsingin, Espoon, Turun ja Vantaan kaup...

Hävikkiviikolla Palvelukeskus Helsingin kouluravintoloissa seurataan lautashävikkiä

Tänään käynnistyy vuotuinen Kuluttajan järjestämä hävikkiviikko, jota vietetään 7. – 13...