Älyliikenteellä on suuri merkitys ilmastonmuutoksen torjumisessa, sillä monet älykkäät liikenneratkaisut vievät kohti vähäpäästöistä tai kokonaan hiilivapaata liikennettä.

Älyliikennekaupunkina Helsinki on maailman parhaita

Ketterät kokeilut ja uudet avaukset ovat sementoineet Helsingin aseman älyliikenteen ajatusjohtajana ja eturintaman pilotointikaupunkina. Kokeilut on helppo toteuttaa, sillä Suomen lainsäädäntö mahdollistaa monipuoliset autonomiset testaukset liikennemuodosta riippumatta. Suomessa ja Helsingissä lupien saaminen testaukseen on vaivatonta ja vuorovaikutus viranomaisten kanssa helppoa.

Erityisesti Helsinki tunnetaan MaaSin eli Mobility-as-a-Service-konseptin synnyinkaupunkina. Maas on yksi maailmalla eniten kiinnostavista liikkumistrendeistä. Kaupunkilaiset voivat ostaa liikkumisen helposti digipalveluna, mikä helpottaa elämää ilman autoa. Maas Global -yrityksen Whim-palvelu on levinnyt Helsingistä muun muassa Iso-Britanniaan ja Hollantiin.

Robottibussien ja itseajavan liikenteen kehittäminen on Helsingissä pitkällä 

Robottibusseja kokeillaan myös osana kaupungin julkista liikennettä lähivuosina.

Helsingin ensimmäinen kokonaan sähköllä kulkeva bussi aloitti liikennöinnin keväällä 2017. Tavoite on, että vuonna 2025 kolmannes pääkaupunkiseudun busseista kulkee sähköllä. Älykkään ja sähköisen liikenteen tueksi pilotoidaan pikalatausta sekä kaksisuuntaista latauspistettä osana älykästä sähköverkkoa.

Suomessa ja Helsingissä yleistyvät 5G-verkot tarjoavat uusia mahdollisuuksia myös älyliikenteelle. Helsinki tekee aktiivista yhteistyötä 5G:tä kehittävien yhtiöiden kanssa.

Älykäs liikenne laajenee myös merelle. Kehitysalueita ovat esimerkiksi venekyytien tilaussovellus, autonominen alus, automatisoituva tiedonvaihto, älykäs väylä, alusten etäohjaus sekä älykäs satamalogistiikka.

Helsingillä on oma älykaupungin yhteiskehittämiseen erikoistunut innovaatioyhtiö Forum Virium Helsinki. Innovaatiot siirtyvät käytäntöön, kun kaupungin eri toimialat ja yritykset ottavat älykkäät ratkaisut käyttöön. Kun uudet toimintatavat ja ratkaisut on kehitetty ja testattu Helsingissä, niistä syntyy myös uutta, maailmalle skaalattavaa liiketoimintaa.

Älyliikenneprojektit Helsingissä

  • FinEstSmartMobility: Länsisataman liikenteen sujuvoittaminen
  • Mobilus; Mobility knowledge and innovation center, laaja kansainvälinen liikennekehittämisverkosto
  • Urbansense: Liikkuvat ilmanlaatusensorit ja 5G-verkko
  • HOPE: Navigointi ilmanlaatuhaitan mukaisesti
  • Jätkäsaari Smart Mobility Lab: Älyliikenteen kehittämisalusta
  • MaaS-klinikk: MaaS-palveluiden huomioinen osana alueiden liikennesuunnittelua
  • FABULOS: jaettu autonominen liikenne, esikaupallinen hankinta
  • MUV: Käyttäytymisen muutos, sensorit ja pelillistäminen
  • Helsinki Region Transport: Älypuhelinsovellus
  • Helsinki Region Transport: Kontaktittomien pankkikorttien käyttö matkojen maksamisessa
  • Helsinki Region Transport: Open maas – avoin lippurajapinta
  • Helsinki Region Transport: Lippuyhteistyö Tallinnan ja Tarton kanssa
  • Helsinki Region Transport: Mobiililiput ja liityntäpysäköinti, QR-koodin lukuun perustuva ratkaisu
  • Baltic Sohjoa: Automaattinen liikenne
  • The Last Mile (Perille Asti): Uudet liikkumispalvelut turisteille, asukkaille ja työmatkalaisille Jätkäsaaressa
  • SMASH: Liikkumistieto
  • Demonstrating MaaS: Uusi liikkuminen, käyttäytymisen muutos
  • Citylogistics: Autonominen kaupunkilogistiikka
  • RoboBusLine: Automaattibussi
  • Jätkäsaari Mobility lab: Liikenteen kokeilualusta yrityksille
  • mySmartLife (Lighthouse): Sähkoajoneuvot, kaupunkilogistiikka
  • Select4Cities: Reaaliaikainen massadata
  • BIoTope: Sähköautojen latausteknologia
  • SynchroniCity: IoT-laitteet kaupunkiympäristössä, datan käytettävyys
  • Aviapoliksen liikennelaboratorio
  • Kalasataman last mile – people and parcel delivery
  • Jakelupilotti: Kaupunkilogistiikka ja pysäköinti
  • Liikenteen tilannekuva: Reaaliaikaisen tilannekuvan kehittäminen kaupungin alueella
  • Liikennevalosilmukat
  • SenCity, Älykäs valaistusinfra
  • Taloyhtiöiden yhteiskäyttökulkuvälineet
  • eWille: Nollapäästöisen ympäristöhuoltokoneen käyttötestaus ja muutos pikaladattavaksi täyssähköversioksi 
  • Automaattinen itsepaikantava sähköinen työkone (robotti/drone) ja kiinnitettävien työvälineiden sähköistäminen
  • Satelliittisähkölatausasemat sähköbussien latausasemien yhteyteen
  • Katujen ja väylien liukkauden ennustamismallien kehittäminen koneoppimisen avulla
  • Työkoneiden päästölaskentamalli
  • Kaupungin ajoneuvojen sähköinen ajopäiväkirja sekä ajoneuvojen yhteiskäytön valmistelu (Elisa)
  • Katuinfran inventointi konenäön ja koneoppimisen avulla, käytössä postinjakelijoiden kuvatietoja (Vaisala/Vionice)

Lue lisää

FinEst Smart Mobility

Jätkäsaari Smart Mobility

Video

FinEst Smart Mobility project:
Innovative mobility solutions in a cross-border environment (englanniksi)
Pitkä versio videosta: (08:22)
Lyhyt versio videosta: (01:46)